Taimien istutus

Taimien istutus

Istutus on nopein ja varmin tapa saada aikaan kasvatuskelpoinen kuusen- tai koivuntaimikko uudistusallalle. Istutusta edeltää yleensä maanmuokkaus, jonka tarkoituksena on turvata parempi alkuunlähtö juuri istutetuille taimille. Tavallisesti maanmuokkauksessa tehdään taimille otollisia mättäitä. Taimien hankinnasta ja maanmuokkauksesta kannattaa sopia jo puukaupan yhteydessä.

Ajankohta

Kevät ja alkukesä ovat parasta istutusaikaa. Tällöin taimet ehtivät juurtua ja karaistua ennen syksyä ja talvea.

Toteutus

Kuusen taimet istutetaan yleensä paakkutaimina vartavasten työhön suunnitellulla pottiputkella. Koivun taimet istutetaan kuokalla. Oleellista työssä on oikean istutuskohdan valinta. Taimen pitää saada juurensa kosteana pysyvään maahan. Taimet kannattaa istuttaa mättään keskelle  ja korkeimpaan kohtaan. Tällöin ne ovat paremmin suojassa heinältä ja tuholaisilta. Istutus sopii hyvin myös metsänomistajan itsensä tehtäväksi. Isommilla aloilla se vaatii kuitenkin varaamaan reilusti aikaa keväästä ja alkukesästä.

Videoita aiheesta